Mustantuulen Exodus

Jeri on ensimmäinen koirani. Sain sen ollessani 13-vuotias. Olin ollut aina hyvin eläinrakas, mutta perheessä ilmenneiden allergioiden vuoksi, emme voineet aiemmin omaa koiraa ottaa. Kuitenkin allergiat hävisivät vuosien saatossa ja vuonna 1996 saatoimme jo ajatella oman koiran hankintaa. Rotuvaihtoehtoina oli joko eurasier tai belgianpaimenkoira... Kävimme katsomassa sekä tervueren- että groenendaelpentuja, mutta ne suloiset mustat veljekset veivät pidemmän korren. Kasvattaja oli jo ennakkoon katsonut meille sopivan, rauhallisen pennun. Ja kyllä se valittu pentu tuntuikin juuri oikealle!

Voi sitä riemua, kun sain pitää sylissä ihka omaa koiraani! Jeri oli hyvin rauhallinen koira ja todella innokas oppimaan asioita. Teimme pitkiä metsävaelluksia yhdessä ja kotipihalla harjoittelimme itsetehdyllä radalla agilityesteitä. Kävimme myös ohjatuissa harjoituksissa, niin tokossa, agilityssä kuin jäljelläkin. Jälkikoirana Jeri oli aivan huippu, se eteni jäljellä tarkasti kuin juna. Agilityssä meidän lempinimi oli "Ryhmä Rämä", vauhtia ja intoa tältä herralta nimittäin löytyi! :)

Ulkomuodollisesti Jeri oli hyvin karkea tyypiltään. Sanoipa eräs vanha ulkomuototuomari sitä "kirveellä veistetyksikin". ;-) Jeri oli aika pienikokoinen, vahvan luuston ja erittäin iloisen hännän omaava uros. Näyttelyissäkin kävimme, mutta emme koskaan suurta menestystä saavuttaneet, parhaimman tuloksen ollessa SA. Tietysti oma koirani oli mielestäni kaikkein komein ja se minusta tärkeää onkin, ettei vaan tuijoteta niitä tuloksia, vaan arvostetaan toista juuri sellaisena kuin kukin sattuu olemaan.

Jeri oli upea koira. Se tutustutti koko meidän perheen aivan uuteen maailmaan: koiranäyttelyt ja -kokeet, kaikki harrastusmuodot, ulkoiluun säällä kuin säällä ja tietysti tähän aivan upeaan rotuun! Tuttavapiiri koostui ihan huomaamatta koiraihmisistä. Keksustelunaiheet kosketti lähes aina tavalla tai toisella koiria. Meidän perheessä oli nyt uusi suunta. Olen onnellinen, että alkuaikoina sain tutustua niin mukaviin ja asiansa osaaviin ihmisiin, jotka kärsivällisesti neuvoivat ja opastivat meitä eteenpäin.

Valitettavasti Jerin kohtaloksi koitua kyykäärmeen purema kesällä 2005. Meillä kaikilla on niin kova ikävä turvallista ja hienoa "Jepua"!